keskiviikko, 26. kesäkuu 2013

Mökkeilyä

Täällä on nyt oltu 4 yötä. Yhden yön oli nuorempi poika seurana ja seuraavana yönä lisänä oli pojan kaveri.

Sää on nyt tietenkin suosinut. Kiva on ollut laiturilla neuloa ja virkata.

Kuviakin on tullut oteltua mutta niiden liittäminen täällä mökillä on niin hidasta että jääköön.

Uutisissa juuri kerrottiin että nainen oltiin kidnapattu autoon Espoossa. Kiva. Varmaan nukuttaa ensi yönä yksin täällä mökillä....No, en mä nyt niin heikkohermonen ole.

Pitäisi leikata ruohoa mutta täällä ei ole mitään työkaluja hommaan. Ei leikkuria ei viikatetta. Sakset olisi. Kyllähän se kävisi liikunnasta mutta jos jätetään toiseen kertaan.

 

perjantai, 21. kesäkuu 2013

Ensimmäiset sukat puikoilla

Aamuvirkku kun olen heräsin kuuden pintaan ja  nyt on ensimmäinen KyJy 2013 projekti puikoilla: villasukat lapselle. Tarkoitukseni on nyt aluksi ainakin tuhota vanhoja lankavarastoja ja saada niistä jotain aikaiseksi. Katsotaan sitten heinäkuun lopulla pitääkö mennä lankakauppaan. Tietenkin alennusmyynneistä voisi jotain löytää...

torstai, 20. kesäkuu 2013

Pakkailua

Lyhennyspäivä töissä. Kiireellä kotiin pakkaamaan. Vein yhden kuorman tavaroita jo mökille. Vielä siis kaksi työpäivää ja sitten mökille.

Yksi iso kassi tuli täyteen lankoja jotka aion "tuhota" kesälomalla. Joululahjoja alan jo tekemään ja vaikka mitä on suunnitteilla.

Grillattiin illalla poikien kanssa. Mukavaa kesäpuuhaa.

keskiviikko, 19. kesäkuu 2013

Hiljaista...

Juu, täällä on ollut melko hiljaista vuoden verran mutta jatketaan tästä!

Työpäiviä on jäljellä 3 ennen lomaa!!! Itseasiassa huomenna jo piti olla viimeinen työpäivä mutta kun on poissaoloja niin paljon lupasin tehdä vielä pari päivää. Ajattelin lisiä mitä noista pyhäpäivistä saan....Ja lisäksi tulee pari vapaapäivää jotka pidän sitten syksyllä...

Tänään ilmottauduin myös mukaan KyJy2013-tempaukseen. Katsotaan mitä saan aikaiseksi!

 

 

 

 

lauantai, 9. kesäkuu 2012

Tänään

Töissä taas tänään, menin vasta puoli ysille että rauhallisesti sai tämän päivän aloittaa. Tällä viikolla on tullut työtunteja 46. Huomenna olen varalla ja todennäköisesti ei tule kutsua töihin.

Eilen käytiin kaupungissa koko porukka. Mulla oli siellä työhaastattelu. Saapas nähdä miten käy. Ennen juhannusta ilmoittavat ja aloitus on syyskuun alussa. Hullujahan ne on jos eivät mua valitse!!!! Kokopäivätyö, vakituinen. Palkka paljon parempi ja työ vaihtelevaa mikä sopii mulle. Haastattelun jälkeen mentiin Ikeaan, se olikin meille kaikille eka kerta! Käveltiin myymälä läpi ja käytiin syömässä. Käydään toistekkin!

Lukiolainen kuumeessa. Kurkku kipee. Toivottavasti menee nopeasti ohi, nuoremmallahan oli viikko sitten kuume.

Päätin muuten pudottaa painoa. Taas kerran....Mutta päätin että KUN aloitan tuolla uudessa paikassa 3.9 olen kymmenen kiloa kevyempi! Ja pakko todeta että työhousut kiristävät...

Saunasta tultiin juuri ja Selviytyjiä odotellaan. Huomenna maalle!